Valtuutettujen aloitteita ja konserttimelua
29. Lokakuuta 2005
Tässä olennaisia kuulumisia viime tiistain ympäristölautakunnan kokouksesta:
Annettiin lausunto Kimmo Helistön (vihr) valtuustoaloitteesta, jossa toivottiin tutkittavan mahdollisuuksia siirtää Helsingin autolauttaliikenne kantakaupungin satamista Sompasaareen. Ymp.ltk:n mielestä matkustajasatamien tulevaisuudennäkymistä ja ympäristövaikutuksista tulisi laatia selvitys, jonka pohjalta ratkaisut tehtäisiin. Kaupunkisuunnittelulautakuntaa lukuunottamatta myös muut lautakunnat ovat puoltaneet selvitysten tekemistä. Demarit ja kokoomuslaiset olisivat halunneet lausuntoon lisättäväksi ehdoksi, etteivät selvitykset saa hidastaa rakentamista. Muut eivät pitäneet tuollaisen
vaatimuksen esittämistä tarpeellisena tai ymp.ltk:n tehtävänä.
Sitten annettiin lausunto Paavo Arhinmäen toivomusponnesta, jossa toivottiin Rastilannevan luonnonsuojelualueen vesitasapainon parantamista. Suolla on tapahtunut kuivumista, koska ympäristössä tapahtunut rakentaminen on vaikuttanut
valumaolosuhteisiin. Ilahdutti havaita, miten ponnesta todella voi olla konkreetista hyötyä: Tuon ponnen sekä Uudenmaan ympäristökeskuksen toiveiden ansiosta Helsingin ympäristökeskus on nimittäin aikaistamassa Rastilannevan kunnostusta.
Seuraavaksi annettiin lausunto koskien Maija Anttilan (sd) valtuustoaloitetta, jossa toivottiin uimapaikan kunnostamista Tokoinrantaan. Todettiin, että Tokoinrannan vesi todennäköisesti täyttää hyvän uimaveden laatuvaatimukset. Mikäli uimaranta perustetaan, Ympäristökeskuksen täytyy ruveta seuraamaan veden laatua. Tämän vuoden elokuussa aloitettu meriveden pumppaus Töölönlahteen parantanee veden laatua vasta vuosien viivellä. Tässä kohtaa tuli tosin ilmi, ettei pumppua ole saatu vieläkään korjattua, eli pumppaus ei toimi. Pumppu kuuluu Rakennusviraston vastuulle, eikä ympäristötutkimuspäällikkö ollut saanut tietoa, mistä kiikastaa.
Käytiin läpi Tuska 2005 -ulkoilmakonserttien aikana tehty selvitys konserttimelun häiriövaikutuksista. Tällainen selvitys on aiemmin tehty ainoastaan Tina Turnerin konserteista 2000, joita siis käytettiin vertailukohtana. Melumittausten tulokset olivat Tuskan ja Tina Turnerin kohdalla suunnilleen samanlaiset: Enimmäismelutaso ei ylittynyt kuin satunnaisesti. Myös kyselytulokset olivat melko samansuuntaiset. Tosin yli puolet (56%) lähialueen asukkaista ei kokenut Tuskaa häiritseväksi, kun Tina Turnerin konsertti
puolestaan häiritsi hiukan yli puolta (53%). Ei voitu osoittaa, että häiriöstä kärsimistä olisi ilmennyt yksiselitteisesti sitä enemmän, mitä lähempänä asuinrakennus oli konserttipaikkaa. Sen sijaan häiriöstä kärsivien osuus pääsääntöisesti kasvoi, kun vastaajan ikä kasvoi. Mielenkiintoinen havainto oli myös, että nuoremmissa ikäluokissa naiset häiriintyivät miehiä enemmän, kun taas vanhemissa ikäluokissa tilanne oli päinvastainen.
Merkittiin tiedoksi Pääkaupunkiseudun ympäristölupaselvitys 2002-2004. Siinä
tarkasteltiin Helsingin, Espoon ja Vantaan ympäristölupapäätöksiä ja verrattiin niitä Tampereeseen ja Ouluun. Koska ympäristönsuojelulaki ja -asetus säätelevät melko tarkasti menettelytapoja, ei kaupunkien välillä tulisi olla merkittäviä eroja. Lupa-asioihin kuitenkin liittyy tulkinnanvaraa ja tapauskohtaista harkintaa. Selvityksestä kävi ilmi, että ympäristölupapäätökset olivat yhdenmukaisia eri kaupungeissa, ja luvissa vaadittu ympäristönsuojelun taso oli kaikkialla samanlainen. Ei siis tältä osin syytä huoleen!
Lautakunta määräsi Kreikkalainen Ravintola Athanasiokselle suoritettavaksi liudan parannustoimenpiteitä 15.12. mennessä. Ravintolasta tehdyt valitukset ovat koskeneet mm. homeista ja pilaantunutta ruokaa, likaisia astioita ja epäsiisteyttä. Tarkastuksissa on havaittu puutteita siivouksessa, kylmäsäilytystiloissa sekä elintarvikkeiden säilytyksessä. Tässä kohtaa nyt taas herätti hämmästystä, eikö tällaisiin tilanteisiin todella voida puuttua nopeammin ja rankemmin. Ilmeisesti sitten ei, koska ravintoloille on annettava mahdollisuus korjata puutteita, ja ne kuulemma saattavat usein hetkellisesti korjata toimintaansa, ja monet tietysti pysyvästikin. Minusta tähän menettelyyn kyllä pitäisi saada jotain parannusta, sillä kyllä nämä tänä vuonnakin esille tulleet tapaukset ovat niin hurjia.
Esitettiin kaupunginhallitukselle Jorma Nurroa nimettäväksi ympäristökeskuksen hallintopäällikön virkaan. Virkaa oli hakenut 14 henkilöä, joista neljää haastattelimme kokousta edeltävänä päivänä. Päätös oli helppo ja täysin yksimielinen, sillä Jorma Nurro oli hakupapereiden ja haastatteluiden perusteella aivan ylivoimainen, ja hän on jo pitkään toiminut viransijaisena kyseisessä virassa. Myöskään henkilökunnalla ei ole mitään Jorman nimittämistä vastaan.
Miina
