Puolue vie mukanaan…

Miina Kajos

Puolue vie mukanaan…

7. Marraskuuta 2005

“Hae jäsenkirjasi niin katsotaan mikä broileri susta cocktail-kutsuille kasvatettua saadaan. Ties vaikka pääsisit kesäjuhlavaliokuntaan harjoittelemaan…” (Lainaus Varaquen mainiosta On se niin kiva että kiinnostaa -biisistä)

Olo alkaa tosiaan olla kuin parhaallakin broilerilla, kun puolueeseen liityttyään oitis löytää itsensä yhdestä, jos toisestakin “kesäjuhlavaliokunnasta”:

Vastikään perustettu Pihlajan-Viikin Vasemmisto ry laajensi viime viikolla johtokuntaansa, jonka sihteeriksi päädyin. Lisäksi samainen pulju päätti esittää minua Helsingin Vasemmistoliiton piiritoimikuntaan ensi vuodeksi sekä lisäksi eduskuntavaalien ehdokasehdokkaaksi, joiden joukosta lopulliset ehdokkaat siis valitaan mahdollisen jäsenäänestyksen sekä piiritoimikunnan päätöksen mukaisesti. On nyt siis melko todennäköistä, että olen eduskuntavaaleissa ehdokkaana.

Tässä vaiheessa kiitän lämpimästi kaikkia teitä, joilta sain kannustavia kommentteja; niiden rohkaisemana tein lopullisen päätökseni suostua ehdokkuuteen. Todettakoon myös (kuten kaikki järjestöissä mukana olleet varmasti arvaavatkin), ettei noihin em. valintoihin ole todellakaan liittynyt mitään mittavaa karsintaa, vaan olen taas yksinkertaisesti ollut se kiltti, joka ei osaa sanoa “ei”;) Mutta se, ettei innokkaita henkilöitä löydy mitenkään pilvin pimein, ei suinkaan mitätöi näitä asioita, koska tottahan on sekin, että olen kyllä aidosti tästä toiminnasta kiinnostunut.

Miina

Jätä kommentti