Aloite Kumpulan kampuksen kulkuyhteyksien parantamiseksi
14. Joulukuuta 2005
Jätin kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.12.2005 oheisen aloitteen:
Kumpulan kampusta lähin bussipysäkki sijaitsee Kustaa Vaasan tien alkupäässä. Suorin pysäkiltä kampukselle kulkeva kävelyreitti on jyrkkä mäki, joka on varsinkin talvella hankalakulkuinen ja jopa vaarallinen. Lisäksi kampuksen keski- ja eteläosiin sijoittuvien rakennusten (Exactum ja Dynamicum) jalankulkijavirrat ovat kunnollisen kävelyreitin puutteessa kanavoituneet varsinkin Dynamicumin käyttöönoton (19.9.2005) jälkeen pimeälle, suoremmin ko. rakennuksille johtavalle metsäpolulle, joka on vuodenajasta riippuen joko mutainen tai liukas. Reitillä on jo sattunut lieviin loukkaantumisiin johtaneita kaatumisia syksyn 2005 aikana.
Nämä kävelyreitit tulevat todennäköisesti olemaan vilkkaassa käytössä, vaikka tiedelinja joskus tulevaisuudessa kulkisikin aivan kampuksen viereen. Kampuksella opiskelee yhteensä yli 7000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa, ja työntekijöitä siellä on henkilötyövuosissa mitattuna reilusti yli 1000. Yliopistolla ja Kumpulan liikuntahallissa käydään paljon myös viikonloppuisin ja iltaisin, jolloin tiedelinja ei ole ajossa. Lisäksi kampuksella käy ulkopaikkakuntalaisia ja kansainvälisiä vieraita, joiden on joskus hankalaa löytää perille, koska kulkureiteillä ei ole hyviä opasteita. Reittejä ei nykyisellään voi myöskään pitää kovin edustavannäköisinä.
Pysäkiltä Kumpulan kampukselle kulkeva mäki kuuluu yliopiston vastuulle, joten me allekirjoittaneet valtuutetut toivomme, että kaupunki pyrkisi osaltaan vaikuttamaan yliopiston suuntaan, jotta kävelyreitit kunnostettaisiin pikimmiten.
Miina
