Uudet sivut ja blogi
5. Syyskuuta 2006
Viimeinkin sain ystäväni Ilkan suurella avulla nettisivuni uusittua. Vanhat sivut ehtivät olla päivittämättä niin kauan, että oikein hävetti! Toisaalta sivujen uusiminen tuntui myös jossain määrin työläältä, ja olin päättänyt, etten tee mitään tällaista ylimääräistä ennen kuin viimein saan opintoni päätökseen. No, kesäkuussa viimein valmistuin ja pidettyäni päälle pitkän ja kaivatun kesäloman oli mukava lähteä tätä työstämään.
Vastedes olisi tarkoitus kertoa tässä blogissa kokous- ja muita politiikan kuulumisista sekä tietenkin muustakin elämästä. Jo aiemmin olen säännöllisesti raportoinut kokouksista lähinnä vaalitukiporukkani ja Helsingin Vasemmistoliiton sähköpostilistoilla sekä Kaarelan Tiinan lautakuntablogissa. Aikomukseni on nyt lähiaikoina siirtää nuo vanhemmatkin kokousraportit tänne blogiin.
Säännöllinen kokousraportointi on osoittautunut kaikin puolin hyödylliseksi tavaksi, sillä olen sitä kautta saanut tosi paljon tietoa, ideoita ja kannustusta, joita ilman päätöksenteko olisi varmasti ollut monesti vaikeampaa. Toisaalta koen myös tärkeäksi sen, että pystyn näin osaltani levittämään tietoa ja tekemään päätöksentekoa helpommin lähestyttävämmäksi. Tällä hetkellä kun ongelmana usein tuntuu olevan ensinnäkin se, ettei yksin pysty millään omaksumaan kaikkea tarvittavaa tietoa, ja toisekseen kovin harva, jota jokin päätös koskee, ottaa etukäteen yhteyttä.
Haluaisin osaltani kannustaa ihmisiä seuraamaan ja tarvittaessa kommentoimaan päätöksentekoa enemmän. Siksi pitäisin suorastaan päättäjän velvollisuutena raportoida tekemisistään myös vaalien välillä.
Nyt nämä sivut ovat aivan uudet, joten kaikenlaiset ideat, kommentit, korjaukset ja parannusehdotukset ovat erittäin tervetulleita!
Miina
