Kumpulan kampuksen kävelyreittien parantaminen vienee tovin…
18. Syyskuuta 2006
Aloitteeni Kumpulan kampuksen kulkuyhteyksien parantamiseksi lähettiin Helsingin yliopistolle, koska kaupunki ei hallinnoi kyseistä aluetta. Nyt yliopistolta tuli vastaus, jonka perusteella parannuksia saadaan odottaa pitkään.
Vastauksen mukaan kävelyreitin alueelle puuhataan uudisrakennusta Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan käyttöön. Asemakaava velvoittaa rakentamaan myös jalankulkuraitin, joka kulkisi suunnilleen nyt käytössä olevan hiekkatien kohdalla. Näistä rakennushankkeista ei kuitenkaan vielä ole investointipäätöksiä, ja tällä hetkellä arvioidaan, että ne valmistuvat vasta tämän vuosikymmenen lopussa.
Yliopiston mukaan tämä reitti on nyt kunnostettu niin hyvin kuin väliaikainen reitti on tarkoituksenmukaista kunnostaa. Lisäksi vastauksessa todetaan, että turvallisempi reitti kulkee kauempaa Pietarin Kalmin kadun ja Kustaa Vaasan tien risteyksestä.
Aloitteessa mainittua metsäpolkua ei ole yliopiston mukaan parannettu edes väliaikaisesti, mutta todetaan, että Kaupunkisuunnitteluvirastossa(!) tiedostetaan ongelmat. Herää heti kysymys, miten niihin sitten aiotaan puuttua, kun kaupunki ei kerran voinut ryhtyä aloitteeni osalta toimiin alueen kuuluessa yliopistolle…?
Kyllä reitit pitäisi saada parempaan kuntoon ennen vuosikymmenen vaihdetta, jotta turhilta kaatumisilta vältyttäisiin. Kunnolliset kävelyreitit pysäkeille myös todennäköisesti vähentäisivät yksityisautoilua kampusalueella. Onko ideoita, miten asiaa voisi vielä yrittää nopeuttaa?
Miina
