Isompaa ja pienempää murhetta
20. Syyskuuta 2006
Viime aikoina on ollut aika raskasta. Hankalia valintoja, ajanhallintaongelmia ja sellaista yleistä tulevaisuuden pelkoa. Parin viime viikon aikana vaivannut flunssa ei tietysti asioita auttanut; pikemmin se varmaan oli tämän hermoilun aiheuttamaa. Lisäksi lähiaikoina ystäväpiirissäni on sattunut poikkeuksellisen paljon erityisen ikäviä asioita niitä tarkemmin yksilöimättä. Eipä siis ihme, että olen tällä hetkellä harvinaisen alakuloinen.
Opintojen päättyminen kesällä oli sinänsä tietenkin suuri helpotus, mutta eipä se juuri mitään turvaa elämään tunnu tuovan. Yhtä lailla alallani valmistuneetkin jatkavat pienipalkkaisissa pätkätöissä tai epävarmoilla apurahoilla, jos niilläkään. Itse olen kyllä hyvässä asemassa, sillä nykyinen osa-aikatyöni ammattiliitossa jatkuu vielä melkein vuoden, joka tuntuu jo pitkältä ajalta. Tutkimushommissa kun ehdin tottua pätkiin, joita reilussa kuudessa vuodessa kertyi 20, ja jotka lyhimmillään olivat vain kuukauden mittaisia! Helppoa on sanoa, ettei tuollaiseen saa suostua (niin kuin ei tietenkään saisi), mutta aika vaikea siinä tilanteessa on muutakaan tehdä.
Nyt tutkimustyö, jossa olen ollut pitkään mukana, on jäämässä ainakin toistaiseksi kokonaan katkolle, mikä on tavallaan helpotuskin: enhän ole siihen paljon kyennyt aikaani käyttämään viime aikoina. Toisaalta olen siitäkin työstä aidosti kiinnostunut, joten ajatus luopumisesta tuntuu vaikealta. Mutta eipä sitä kyllä kahta (osa-aikaistakaan) työtä kunnolla pysty hoitamaan, varsinkaan ollessaan mukana myös politiikassa (sekä halutessaan säilyttää myös vapaa-ajan ja mielenterveyden). Saa nähdä, minne tässä lopulta ajautuu. Hirveästi ei uskalla pitemmän ajan suunnitelmia tehdä. Tuntuu, että saa olla jo aika tyytyväinen, kun on edes joksikin aikaa tiedossa mielekästä tekemistä.
Onneksi koen tällä hetkellä tekeväni mielekkäitä asioita, mutta ajankäyttööni minun täytyy kyllä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Kaltaiselleni puutteellisella itsekurilla varustetulle henkilölle kun tuppaa toisinaan olemaan hankalaa yhdistää työnteko ja politiikka riittävään lepoon ja liikuntaan. Kaikki jää aina viime tippaan ja hommat kasautuvat pahemman kerran. Uintiharrastuskin on taas päässyt pahemman kerran lipsumaan Kumpulan maauimalakauden päätyttyä, joten nyt olisi syytä pikimmiten paikantaa sisähalli, joka olisi kesän aikana muuttuneiden työmatkojen kannalta sopiva ja muutenkin hyvä. Luultavasti päädyn Mäkelänrinteeseen. Seurakin kelpaa!
Politiikassa olen ottanut vastoinkäymiset ihan liian raskaasti. Luulin alunperin olevani rennompi, mutta näin sitä näköjään koko ajan oppii itsestään uutta. Pakko siis etsiä vähän uusia ajattelutapoja asioiden käsittelyyn. Eihän noita hommia millään jaksa pitkään, jos jää kaikkea niin paljon murehtimaan. Täytyyhän siinä liiallisen murehtimisen ja täydellisen välinpitämättömyyden välissä olla joku sopiva välimuoto. Nyt se pitää vain löytää, mikä on kai helpommin sanottu…
Monet ikävät sattumukset ystäväpiirissä ovat kunnolla pysäyttäneet viime aikoina. Ne ovat kyllä saaneet omat murheeni yhtäkkiä tuntumaan kovin pieniltä, mikä on ihan hyvä, koska minulla on helposti taipumusta paisutella asioita päässäni ja tehdä ongelmia tyhjästä. Vaikka toisaalta onhan pieniinkin murheisiin oltava oikeus, sillä melkein ainahan maailmasta löytyy jotain paljon kauheampaa. Mutta tosiaan ihan terveellistä myös välillä saada vähän suhteellisuudentajua omaan päähänsä. Toivon mukaan pystyn edes vähän osaltani auttamaan ja tukemaan ystäviäni vaikeuksissaan.
Kun näin lopussa pääsin olennaisiin asioihin, taidanpa jatkaa niiden parissa, eli menen hellittelemään kissoja ja sitten nukkumaan.
Miina
