Joukkoliikenne maksuttomaksi kaikille pientä lasta kuljettaville

Miina Kajos

Joukkoliikenne maksuttomaksi kaikille pientä lasta kuljettaville

12. Syyskuuta 2007

Helsingin Sanomat ei julkaissut ao. kirjoitustani. Vaan eipä se hukkaan silti mene, sillä saan sen pohjalta luonnosteltua puheenvuoron tämän päivän valtuustoon, jossa aion esittää, että asia palautettaisiin uudelleen valmisteltavaksi aloitteessa esitetyllä tavalla.  (Asia siirtyi seuraavaan valtuuston kokoukseen, ja sittemmin Helsingin Uutiset julkaisi tämän kirjoituksen 26.9. Lähetin sen sinne, kun ei Hesarille kelvannut.)

***

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää ensi keskiviikkona aloitteestani, jonka mukaan lasta kantoliinassa, -repussa tai vastaavassa kuljettavan aikuisen tulisi päästä liikkumaan joukkoliikenteessä maksutta siinä missä lastenvaunuja käyttävän. Joukkoliikennelautakunnan enemmistön mielestä maksuttomuutta ei tule laajentaa, koska sen nähdään vaarantavan matkustajien yhdenvertaisuuden, minkä lisäksi alkuperäinen syy maksuttomuuteen oli aikoinaan se, että lapsi olisi turvatonta jättää yksin bussin keskisillalle lipunoston ajaksi.

Pidän kuitenkin joukkoliikenteen maksuttomuutta pientä lasta kuljettaville jatkossakin tarpeellisena ympäristönsuojelullisista, sosiaalisista sekä käytännöllisistä syistä. Mielestäni maksuttomuus ei myöskään vaaranna yhdenvertaisuutta, sillä annetaanhan useille muillekin erityisryhmille perustellusti alennusta joukkoliikenteessä. Miten se eroaa pientä lasta kuljettaville suunnatusta edusta?

Nimenomaan lasten myötä moni perhe päätyy hankkimaan auton, joten pidän joukkoliikenteen maksuttomuutta yhtenä hyvänä keinona vähentää yksityisautoilua. Lisäksi sillä on kasvatuksellinen merkitys, kun lapset oppivat pienestä pitäen kulkemaan joukkoliikenteessä. On myös tärkeää, etteivät pienten lasten vanhemmat eristäydy muista, mitä maksuton joukkoliikenne osaltaan ennaltaehkäisee. Mikäli kantoliinat ja -reput rinnastettaisiin lastenvaunuihin, liikennevälineissä säästyisi tilaa, kun yhä useampi jättäisi vaunut kotiin.

Erityisen valitettavana pidän, että nyt on jopa väläytelty maksuttomuuden poistamista myös vaunuissa pientä lasta kuljettavilta, kun uusien matkalippujärjestelmien avulla edellä mainittu turvallisuusnäkökohta saadaan poistetuksi. Lastenvaunujen kanssa on varsin perusteltua saada matkustaa maksutta jo siksikin, että kyydin saaminen on monesti epävarmaa, sillä useampi vuoro saattaa mennä ohi ennen kuin liikennevälineessä on vaunuille edes tilaa.

Miina

Jätä kommentti