Pöytäkirjasotku ratkesi
18. Syyskuuta 2007
Jätimme ympäristölautakunnan kokouksessa hyväksymättä viime kokouksen pöytäkirjan kiistanalaisen kohdan äänin 5-2; vähemmistöön jäivät puheenjohtaja Lea Saukkonen (kok) ja varapuheenjohtaja Harri Saksala (sd). Äänestää saivat vain ne, jotka olivat läsnä viime kokouksessa, mutta tulos oli onneksi niin selkeä, ettei se jätä tilaa jossittelulle.
Koko tämä sotku oli tietysti kaikkiaan ikävä, mutta olen nyt tyytyväinen, ettei sitä tullut pöytäkirjan tarkastajana katsottua läpi sormien. Koska pöytäkirjaa ei nyt ole tuon kohdan osalta hyväksytty, itse asia, eli maastotapahtumien järjestäminen luonnonsuojelualueilla, palaa uudelleen esityslistalle seuraavassa kokouksessa. Olemme alustavasti puhuneet muiden lautakunnan jäsenten kanssa, että nyt koetetaan huolella katsoa porukalla, miten asian kanssa toimitaan, jotta se viimein etenisi asianmukaisella tavalla ja järjestöt huomioiden.
Kokouksessa käsiteltiin myös viimeksi pöydälle pyytämäni lausunto kaupungin hankintasäännöstä. Esityksestäni siihen lisättiin kohta, jonka mukaan kaupungin pitäisi pyrkiä valvomaan ympäristövastuullisuuden toteutumista hankintaketjun kaikissa vaiheissa. Liian helposti kun käy niin, etteivät vaaditut kriteerit ulotu alihankintoihin. Tästä ei tarvinnut edes äänestää, sillä ympäristöjohtaja otti esityksen suoraan nimiinsä.
Ennen kokousta meille esiteltiin luonnon monimuotoisuusohjelmaa, joka on lähdössä lautakunnasta lausuntokierrokselle myöhemmin syksyllä.
Miina
