Paluu lautakuntaan
21. Helmikuuta 2008
Muutaman viime kuukauden ajan varajäseneni Perttu Iso-Markku on tuurannut minua ympäristölautakunnassa vauvakiireideni ja sairastumisteni takia, mutta eilen viimein pääsin mukaan. Tässä kiinnostavimmat kuulumiset:
Annoimme lausunnon kaupunginvaltuustossa hyväksytystä Paavo Arhinmäen toivomusponnesta, jossa edellytettiin laadittavaksi perusteellinen selvitys maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksista Helsingissä. Tämä Päivi Lipposen aloitetta koskeva ponsi tehtiin valtuustossa taannoin, koska ympäristölautakunnan toivetta tällaisesta selvityksestä ei ollut ensin huomioitu.
Nyt HKL on teettänyt selvityksen, mutta pyysin asian kokouksessa pöydälle, koska emme olleet saaneet tuota selvitystä kokouspapereiden mukana. Syykin selvisi: Selvitys ei ehtinytkään ajoissa valmiiksi. Täytyy siis paneutua asiaan tarkemmin, kunhan saan selvityksen käsiini.
Esityslistatekstin perusteella maksuttomaan joukkoliikenteeseen kuitenkin suhtaudutaan varsin nihkeästi. Vaikka oletettuja hyötyjä mainitaan, lopussa korostetaan, etteivät vakiintuneet autoilijat todennäköisesti muuttaisi tapojaan maksuttomuuden kannustamana. Edelleen todetaan joukkoliikenteen palvelutason, luotettavuuden, nopeuden ja matkustusmukavuuden edistäminen ensisijaisiksi keinoiksi parantaa tilannetta.
Toki nuo mainitut ovat tärkeitä keinoja, mutten itse halua haudata ajatusta maksuttomuudesta noilla perusteilla. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen otaksuttaisiin vähenevän maksuttomuuden myötä noin 10 prosenttia, mikä on aika merkittävä määrä. Mutta palaan tähän, kunhan olen saanut tarkempaa tietoa.
Kokouksessa annettiin lausunto myös Tea Vikstedtin valtuustoaloitteesta koskien ilotulitteiden myynnin rajoittamista. Lausunnossa todettiin nykyiset myynnin ja käytön valvontajärjestelmät sinänsä riittäviksi, mutta niitä tulisi tehostaa erityisesti uutenavuotena. Lisäksi lausunnon mukaan tulisi erikseen nimetä alueita, joilla ilotulitteiden käyttö on sallittu, kun nyt on rajattu vain alueita, joilla se on kielletty. Näin vähennettäisiin lausunnon mukaan huomattavasti turvallisuus-, roskaantumis-, melu- ja päästöongelmia. Myös tiedotusta ja valistusta tulisi kohentaa.
Lisäksi merkittiin tiedoksi selvitys Helsingin talousveden laadusta 2007, jonka mukaan vesi täytti hyvälle talousvedelle asetetut mikrobiologiset ja kemialliset vaatimukset kaikissa valvontatutkimuksissa. Fysikaalisen laadun (haju, maku, väri) kohdalla todettiin yksittäisiä poikkeamia, jotka johtuivat lähinnä mm. veden ikääntymisestä vesijohtoverkostossa. Tiivistäen Helsingin talousvesi voidaan todeta hyväksi.
Miina
