Kantoliina-aloite taas uuteen valmisteluun ja Kiillepuiston altaaseen vettä

Miina Kajos

Kantoliina-aloite taas uuteen valmisteluun ja Kiillepuiston altaaseen vettä

29. Helmikuuta 2008

Tämän viikon kaupunginvaltuuston kokouksessa oli käsittelyssä liuta vastauksia valtuutettujen aloitteisiin. Valtuutetut voivat jättää kirjallisia aloitteita kokouksissa, minkä jälkeen ne lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin. Lausuntokierroksen jälkeen ne tuodaan kaupunginhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn. Tällä kertaa mukana piti olla kolme omaa aloitettani, mutta vain kaksi niistä päätyi valtuuston listalle.

Kovasti kuohuttanut kantoliina-aloitteeni ei nimittäin tällä kertaa päässytkään valtuuston käsittelyyn, sillä kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen palauttaa sen uudelleen joukkoliikennelautakunnalle valmisteltavaksi siten, että maksuttomuutta laajennettaisiin aloitteessani esitetyllä tavalla. Tämän aloitteen kanssa onkin veivattu oikein urakalla jo puolitoista vuotta, sillä se on jo kahdesti palannut bumerangina valtuustosta takaisiin lautakuntaan. Ja nyt se siis menee jälleen uuteen käsittelyyn, koska lautakunnan kielteinen vastaus ei edelleenkään tyydytä. Saa nähdä, mitä nyt tapahtuu…

Erityisen iloinen olen tällä hetkellä siitä, että aloitteeni Kiillepuiston kahluualtaan täyttämiseksi on tuottamassa tulosta. Tuntui niin älyttömältä, että vastikään remontoitu allas seisoi tyhjillään. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että altaan valvonta järjestyy viereisen päiväkoti Louhikon toimesta, ja lapset pääsevät toivottavasti vesileikkeihin jo ensi kesänä. Myös puiston ilme kohenee kummasti altaan täyttämisen myötä.

Ostareiden tiloja ei välttämättä jatkossakaan aina saada maksutta järjestöjen käyttöön, koska ne ovat enimmäkseen yksityisessä omistuksessa. Tämän aloitteeni käsittelyn yhteydessä hyväksyttiin sentään ponsi, jolla velvoitettiin kaupungin edustajat ostoskeskusyhtiöissä edistämään yleisillä kulkureiteillä olevien tilojen maksuttomuutta.

Mukavaa huomata, että joskus aloitteet tuottavat tulostakin, tai ainakin keskustelua. Ottakaa siis ihmeessä yhteyttä, jos koette, että jostakin aiheesta pitäisi tehdä aloite! Sitä vartenhan tuolla mukana ollaan, että viedään eteenpäin yhteisiä asioita.

Miina

Yksi kommentti kirjoitukseen “Kantoliina-aloite taas uuteen valmisteluun ja Kiillepuiston altaaseen vettä”

  1. reeta Kirjoittaa:

    Kiva kun jaksat ajaa kantoliina-aloitetta. Itse olen kiroillut kyseisen asian tiimoilta jo vuodesta 03 kun esikoinen syntyi. Ja olen tietysti syyllistynyt siihen, että olen ottanut rattaat julkisiin mukaan vain siksi kun kantoliinan kanssa matkustaessa joutuisi maksamaan. Kantoliinan käyttöä on ymmärtääkseni vastustettu, koska se on turvallisuusriski. En nyt oikein tiedä millainen riski on liinassa matkaava lapsi on siihen verrattua, että ensin nostaa vilkkaan esikoisen ruuhkajunan eteiseen seisomaan ja sillä aikaa vaunut odottavat yksin asemalla. Sitten tunkee takaisin junan puolelta laiturille ja nostaa rattaat kyytiin. Sillä aikaa esikoinen ei toivottavasti ole singonnut mihinään. Tämän jälkeen pitää joko seistä huterasti seisovan leikki-ikäsen kanssa välikössä tai käskeä isompi yksin istumaan johonkin, missä äiti näkee. Kolmas vaihtoehto on se, että vauva alkaa huutaa rattaissa ja se pitää junan liikkuessa ottaa sieltä pois ja koittaa löytää istumapaikka vauva sylissä. Tähän voi sitten vielä lisätä junaan tullessa sellaisen kivan pikku yksityiskohdan, että hissit eivät aina toimi ja kaikki rattaat eivät sovi rampin uriin. Sitten on rytyytettävä vaunut portaita vauva sylissä ja esikoinen taas kerran jossain oman onnensa nojassa sinkoilemassa.

    Tämän kaiken voi toki hoitaa niinkin, että kävelee massan mukana junaan vauva liinassa esikoista turvallisesti kädestä kiinni pitäen. Mutta kun se maksaa ja on muka vaarallista. Ugh ja ärrinmurrin.

Jätä kommentti