Mukava työhaastattelu

Miina Kajos

Mukava työhaastattelu

24. Huhtikuuta 2008

Alkuperäinen suunnitelmani oli etsiä uusia töitä vasta syksyllä, jolloin Esan piti jäädä joksikin aikaa kotiin Louhen kanssa. Nyt kuitenkin päädyin jo työnhakuun, kun kohdalle sattui juuri sellainen paikka, josta olen unelmoinut.

Ennen hakua kysyin suoraan, minkä verran aloitusajankohdasta on mahdollista joustaa, jotta saisin perheasiat hoitumaan. Pelkäsin ensin, että tuolla kysymyksellä saatoin tärvellä mahdollisuuteni kokonaan, mutta toisaalta en halunnut hakea paikkaa, jota en voisi millään ottaa vastaan.

Pelkoni osoittautui mitä ilmeisimmin turhaksi, sillä ensinnäkin paikassa näkyi löytyvän joustoa, ja toisekseen pääsin haastatteluun. Ilahduttava kokemus oli sekin, että haastattelijoina oli kolme nuorta perheellistä naista, joista yhden äitiysvapaasijaisuus tämä nyt täytettävä paikka on. Kaikkiaan ilmapiiri oli sellainen, että se teki työn entistä houkuttelevammaksi.

Vapun jälkeen sitten selviää, kuinka käy. Jos paikka jää saamatta, voin onneksi olla aika varma, ettei se johdu perhesyistä. Tällainen myönteinen kokemus on tärkeä, sillä liian paljon on tullut törmättyä tapauksiin, joissa meitä noin 30-vuotiaita naisia syrjitään työelämässä.

Viihdyn hyvin kotona Louhen kanssa ja tavallaan tuntuisi haikealta lopettaa perhevapaat jo kesällä, mutta toisaalta on myös Esan oikeus pitää niitä. On hyvä, jos Louhi saa tilaisuuden viettää kunnolla aikaa molempien vanhempiensa kanssa, eikä parisuhteellekaan liene pahitteeksi, jos molemmat ovat vuorollaan perhevapailla. Olemme koko ajan olleet sitä mieltä, että pyrimme jakamaan vapaat mahdollisimman hyvin.

Miina

Jätä kommentti