Ankea hanke jäihin ja kantoliina-aloite läpi

Miina Kajos

Ankea hanke jäihin ja kantoliina-aloite läpi

23. Toukokuuta 2008

Keskiviikkona meni melkein puoleen yöhön, kun pääsin taas varapaikalta valtuustoon puimaan mm. länsimetroa ja keskustatunnelia. Onneksi metrohanke hyväksyttiin ja keskustatunneli haudattiin. Ilonaihe oli sekin, että jo iäisyyden vatvottu kantoliina-aloitteeni meni lopulta läpi.

Minut tempaistiin kesken kokouksen yllätyksekseni Helsingin Sanomien haastatteluun koskien keskustatunnelia. Lopputuloksen nähdessäni olin hieman huvittunut, sillä mielestäni sanoin fiksumpiakin asioita kuin lehteen väliotsikkoa myöten päätyneen “keskustatunneli on ankea hanke”-kommentin. No, eipä siinä mitään, sillä olihan se toki ankea hanke. Silti olisin ennemmin toivonut, että mainitsemani lisäsatsaukset joukkoliikenteeseen olisi mainittu jutussa.

Kunnallispolitiikassa mukana ollessa onkin saanut tottua siihen, ettei aina tule julkisuudessa esiintyneeksi ihan niin kuin olisi toivonut tai tarkoittanut. Mitään kauheita virheitä tai väärinkäsityksiä kohdalleni ei onneksi ole sattunut. Lähinnä olen joutunut opettelemaan siihen, etten aina takertuisi pikkuseikkoihin, mikä on yllättävän vaikeaa. Pitäisi kuitenkin muistaa, etteivät lukijatkaan yleensä ala kovin syvällisesti analysoida jokaista lukemaansa lehtijuttua. Pääasia kai on, että esiin tulee olennaisin, eli esim. tässä tapauksessa se, että vastustin keskustatunnelia.

Jo yli puolitoista vuotta sitten jättämäni, kolmesti uuteen valmisteluun palautettu ja paljon keskustelua herättänyt kantoliina-aloitteeni oli sekin jälleen valtuuston esityslistalla. Tällä kertaa vastaus olikin myönteinen, eikä asiasta enää käyty keskustelua. Näin ollen kaupunki esittää YTV:lle, että joukkoliikenteen maksuttomuutta laajennettaisiin koskemaan niitäkin, jotka kuljettavat lasta kantoliinalla tai vastaavalla. Asia ei kuitenkaan ole tälläkään selvä, koska nyt se on vielä YTV:sta kiinni. Helsingin kanta kuitenkin lopulta on myönteinen, minkä luulisi painavan aika paljon, mutta saa nähdä…

Miina

Yksi kommentti kirjoitukseen “Ankea hanke jäihin ja kantoliina-aloite läpi”

  1. Angina Kirjoittaa:

    Oho! Hippiliinalla sporaan! Vielä kun se tapahtuisi meidän kakaroiden ollessa kannettavan pieniä.

    Sinä päivänä kun tämä on mahdollista, lähden kolmosen ratikkaan rantojen miesten joukkoon juhlakierrokselle kokonaiseksi päiväksi. Esikoinen selkään rinkassa ja kuopus kantoliinaan vatsapuolelle, evääksi banaania ja lähdevettä. Oi autuutta!

    Niin, siis jos ja jos. Hmm. Pidätän hengitystäni!

Jätä kommentti