Kruunuvuorenrannan kaava sekä meluntorjuntasuunnitelma lautakunnassa

Miina Kajos

Kruunuvuorenrannan kaava sekä meluntorjuntasuunnitelma lautakunnassa

8. Syyskuuta 2008

Viime ympäristölautakunnan keskeisimmät asiat olivat kaupungin meluntorjuntasuunnitelman hyväksyminen sekä lausunnon antaminen Kruunuvuorenrannan osayleiskaavasta. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ohjelma jätettiin pöydälle, joten sitä käsitellään vasta seuraavassa kokouksessa.

Meluntorjuntasuunnitelman pitkän aikavälin tavoitteita ovat voimakkaan melun (>65 dB) alueilla asuvien suojaaminen, toimenpiteiden kohdentaminen runsasväkisille alueille, sisämelutason pitäminen aisoissa, suhteellisen hiljaisten alueiden säilyttäminen, virkistysalueiden ja herkkien kohteiden (esim. päiväkodit, vanhainkodit) suojaaminen sekä meluntorjunnan huomioiminen yhdyskuntasuunnittelussa.

Keskeisinä meluntorjunnan keinoina nousivat esiin mm. joukkoliikenteen käytön lisääminen, hiljaisten tiepäällysteiden laajamittainen käyttö, nopeusvalvonnan tehostaminen, raideliikenteen ratojen parantaminen ja kerrostalojen ikkunoiden ääneneristävyyden parantaminen. Myös meluesteet ovat tärkeä keino, mutta asiantuntijat valittelivat niiden saaneen keskusteluissa turhan keskeisen aseman verrattuna muihin jopa toimivampiin ja laajemmin sovellettaviin keinoihin. Lisäksi valtion rahoituksen puuttuessa suunniteltujen meluesteiden toteutuminen on ainakin tällä vaalikaudella epätodennäköistä.

Kruunuvuorenrannan osayleiskaavaa koskevassa lausunnossaan lautakunta mm. toivoi öljysataman ja Kruunuvuorenlammen välistä rakennusaluetta supistettavan maisemallisista syistä sekä lammen valuma-alueen säilyttämiseksi. Lisäksi lautakunta muistutti edellisessä kokouksessa lisänneensä Tahvonlahdenharjun luonnonsuojeluohjelmaan.

Osayleiskaavaehdotuksessa varaudutaan alueen raideliikenneyhteyksiin, joiden lisäksi ympäristölautakunta korosti kevyen liikenteen yhteyksien tärkeyttä. Herttoniemen alueelle tulevat liikennejärjestelyt ja tunnelit tulee toteuttaa niin, että melu- ja pakokaasuhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi.

Vihreiden Kati Vierikko teki kaavalausuntoon kolme muutosehdotusta, joita itse kannatin kaikkia. Yksimielisesti hyväksyttiin ehdotus, jonka mukaan alueen joukkoliikennevaihtoehtojen ympäristövaikutukset tulisi selvittää.

Sen sijaan sdp:n, kokoomuksen ja rkp:n vastustukseen kaatui ehdotus tulevan luonnonsuojelualueen kaavamerkintöjen muuttamiseksi tulevaa maankäyttöä vastaavaksi sekä Stansvikinnummen asuntoalueen rajaaminen vain öljysataman alueelle. Samoin kaatui ehdotus öljysataman kärjen itäpuolisen rantaviivan säilyttämiseksi mahdollisimman luonnontilaisena. Kokoomuksen Simo S. Hämäläisen ehdotus Herttoniemen toimivan liityntäpysäköinnin järjestämisestä hyväksyttiin yksimielisesti.

Miina

Jätä kommentti