Tervetuloa vaalivalvojaisiin!

Miina Kajos

Tervetuloa vaalivalvojaisiin!

24. Lokakuuta 2008

Viime aikojen blogikirjoittelu on ollut kovin tapahtumatiedotuspainotteista, ja niin tälläkin kertaa, kun mainostan sunnuntain vaalivalvojaisia. Viime viikkoina on ollut niin paljon vaalitapahtumia, että olen suosiolla jättänyt bloggailun vähemmälle ehtiäkseni myös levätä sekä viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Kaiken kaikkiaan vaalityö on sujunut pääosin mukavissa merkeissä, ja mahdollisuuteni nousta varapaikalta valtuustoon näyttää ihan hyvältä. Mutta turha näitä on spekuloida, kun jo sunnuntaina nähdään, kuinka lopulta käy. Kaikki ovat tervetulleita jännäämään yhdessä Vasemmistoliiton vaalivalvojaisiin:

VASEMMISTOLIITON KUNNALLISVAALIVALVOJAISET SUNNUNTAINA 26.10. RAVINTOLA KAISANIEMESSÄ

Vasemmistoliiton kunnallisvaalivalvojaiset järjestetään sunnuntaina 26.10. Ravintola Kaisaniemessä (Kaisaniementie 6). Valvojaiset alkavat klo 19 alkaen ja kestävät kello 01 asti.

Paikalle ovat tervetulleita Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaat, heidän tukijoukkonsa ja kaikki vaalien tuloksista kiinnostuneet.

Tiedossa on vaalien tuloksien seuraamisen ohella myös kulttuuriesityksiä, kun harmonikansoittaja Jonna Pirttijoki esiintyy.

Illan mittaan paikalle tulee myös puoluejohdon edustajia.

Kaisaniemessä on tarjolla kala- tai kasviskeittoa. Baari on avoinna koko illan.

Tervetuloa jännittämään kunnallisvaalien tuloksia Vasemmistoliiton väen kanssa Ravintola Kaisaniemeen sunnuntaina 26.10. klo 19-01!

Ravintola Kaisaniemi sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa Kaisaniemen puistossa, Kaisaniemenlahden rannalla.

Osoite: Kaisaniementie 6, 00100 Helsinki

Miina

Jätä kommentti