Mietteitä vaalituloksesta

Miina Kajos

Mietteitä vaalituloksesta

28. Lokakuuta 2008

Ennen äänten tarkistuslaskentaa näyttää siis, että jatkan täsmälleen nykyisellä paikallani Helsingin valtuustossa, eli Vasemmistoliiton toisena varavaltuutettuna. Tämä tarkoittaa, että jonkun varsinaisen valtuutettumme estyessä osallistumasta kokoukseen, ensin kysytään tilalle ensimmäistä varavaltuutettua ja seuraavaksi minua.

Valtuuston kokouksia pidetään kahden viikon välein, ja tämän kauden kokemusten perusteella arvioin tältä paikalta päätyväni kokoukseen ehkä noin kerran-pari parissa kuukaudessa, minkä lisäksi toki osallistun muulloinkin valtuustoryhmämme työskentelyyn ja vaikutan sitä kautta ryhmämme kantoihin. Varavaltuutettuna pääsee mielestäni varsin hyvin vaikuttamaan asioihin, joten minuun kannattaa jatkossakin pitää yhteyttä kaupungin päätöksentekoon liittyvissä asioissa. Valtuuston lisäksi tulen melkoisella varmuudella jatkamaan jossakin lautakunnassa.

Omakohtaisesti vaalitulos oli siis varsin tyydyttävä, vaikka varsinaisen valtuutetun paikka olikin nyt selkeä tavoite. Siinä mielessä tulos harmittaa, että koen tehneeni kuluvalla kaudella paljon hommia, vaalikampanja oli onnistunut ja tukiporukkani teki ison urakan. Toki en millään kalliilla mainospaikoilla juuri päässyt näkymään. Silti olisin tältä pohjalta kuvitellut saavani enemmän ääniä.

Kaiken kaikkiaan eniten harmittaa, että Vasemmistoliitto menetti yhden kahdeksasta valtuustopaikastaan. Myös demarien iso tappio ja vihreiden nousu kokoomuksen jälkeen suurimmaksi puolueeksi huolettaa. Vaikka esim. joukkoliikenne-, vähemmistö- ja ympäristökysymyksissä on helppo olla vihreiden kanssa samoilla linjoilla, ei heillä kokoomuksen tavoin ole ainakaan kuluvalla kaudella ollut suurta intoa puolustaa julkisia palveluita tai korjata kaupungin työntekijöiden palkkaepäkohtia. Perussuomalaisten valtakunnallinen menestys pisti sekin vähän hiljaiseksi, mutta siinä saavat kyllä muut puolueet katsoa peiliin.

Mutta eipä näitä auta jäädä märehtimään, vaan koettaa jatkossakin tehdä mahdollisimman hyvää duunia. Erityinen valopilkku minulle näissä vaaleissa oli oman äänestysalueeni, eli Pihlajamäki B:n tulos: Sain siellä peräti 64 ääntä, mikä oli enemmän kuin yhdelläkään muulla ehdokkaalla. Kaikkiaan sain Pihlajamäen ja Pihlajiston alueelta yhteensä 128 ääntä, eli peräti 27 prosenttia 467 äänestäni tuli kotialueeltani! Tämän mukavampaa palautetta tuskin voi saada tekemästään työstä.

Täältä voi käydä katsastamassa aluekohtaiset tulokseni: http://www.yle.fi/vaalit2008/tulospalvelu/ehdokkaat/ehdokas_kno91_ehdno382.html

Suuret kiitokset vielä kaikille äänestäjilleni ja muille tukijoilleni!

Miina

Jätä kommentti