Bussipysäkkien roskiksista ja kuluttajaneuvonnasta

Miina Kajos

Bussipysäkkien roskiksista ja kuluttajaneuvonnasta

3. Marraskuuta 2008

Käsittelimme viime viikon ympäristölautakunnan kokouksessa mm. demarien Antti Vuorelan valtuustoaloitetta bussipysäkkien roskisten tyhjennysvastuun siirtämisestä kiinteistöiltä kaupungille. Tämä oli mielestäni hyvä ja tärkeä aloite, koska roskisten tyhjennyskäytännöt ovat nyt hyvin vaihtelevat. Itsekin olen kuullut vuosien varrella paljon valituksia pitkään tyhjentämättömänä olleista roskiksista, mutta puuttuminen on ollut hankalaa sekavasti pilkkoutuneen vastuun takia.

Ympäristölautakunta esittikin nyt, että vastuu bussipysäkkien roskiksista siirrettäisiin kokonaan kaupungille, jolloin jäteastioiden määrään ja tyhjennysväleihin voitaisiin kiinnittää nykyistä paremmin huomiota. Käsittääkseni myös ainakin yleisten töiden lautakunta on suhtautunut suopeasti aloitteeseen, joten olen toiveikas sen läpimenosta myös kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Lisäksi myönteisenä uutisena kuultiin, että ympäristökeskus on saanut ensimmäisen täyspäiväisen tarkastajan roskaamisen valvontaan ja ehkäisyyn.

Kokouksessa täytettiin myös johtavan kuluttajaneuvojan vakanssi, ja siihen valittiin henkilö, joka on työskennellyt ympäristökeskuksessa jo miltei pari kymmentä vuotta, joista viimeiset vuodet johtavaa kuluttajaneuvojaa sijaistaen. Pitkään hän ei kuitenkaan ehdi enää ympäristökeskusken palveluksessa työskennellä, sillä vuoden vaihteessa kuluttajaneuvonta valtiollistetaan, jolloin se siirtyy maistraatin hoidettavaksi ja siirtymäsäännösten mukaisesti myös nyt täytetty vakanssi siirtyy sinne.

Miina

Jätä kommentti