Miina Kajos

Olen viimeisen puolen vuoden aikana joutunut omakohtaisesti havainnoimaan, kuinka sekava sosiaaliturvajärjestelmämme onkaan. Asiantila ei toki ollut yllätys, mutta jossain määrin yllätti, kuinka paljon päänvaivaa siitä aiheutuu jopa kaltaiselleni työttömyysturvaan varsin perehtyneelle entiselle ammattiliiton toimihenkilölle.

Koska minulla on tällä hetkellä vain muutaman viikkotunnin etätyö, olen oikeutettu soviteltuun ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, johon sitten tehdään palkkatulojeni mukaan vähennyksiä. Tämä on mielestäni sinänsä erittäin hyvä järjestely, sillä se tekee vähäisestäkin osa-aikatyöstä taloudellisesti kannattavaa. Näissä oloissa meidän ei toki ole kannattanut laittaa lastamme päivähoitoon, joten olen oikeutettu myös kotihoidontukeen. (Eipä päivähoitopaikkaa kylläkään edes olisi ollut tarjolla, mikä on sitten oman vuodatuksensa aihe.)

Ensin tosin meinasin jättää kotihoidontuen hakematta kuultuani, että se vähennetään kokonaisuudessaan työttömyyspäivärahasta. Sitten kävikin ilmi, että vain hoitoraha vähennetään, mutta kuntalisää ei. Näin ollen tuki kannatti sittenkin hakea. Tätä eivät kaikki KELAn ja työttömyyskassan virkailijatkaan tienneet.

Oma lukunsa oli parin kuukauden viive toimeentulossani, joka aiheutui siitä, että työttömyyskassassa edellytettiin päätöstä kotihoidontuesta ennen työttömyyspäivärahan myöntämistä, kun taas KELA penäsi työttömyyspäivärahapäätöstä ensin. Jokseenkin turhautuneena soittelin molempiin paikkoihin todeten, että jomman kumman päätöksen nyt vain on tultava ensin.

Virkailijoilta ei herunut yhtään myötätuntoa, neuvoista puhumattakaan, kun ihmettelin, millä tässä on tarkoitus elää ennen tukipäätöksiä. Onnekseni sain silloin tädiltäni muutaman satasen lainaan. Kaikilla ei kuitenkaan tällaista vaihtoehtoa ole, eikä toimeentulo muutenkaan saa olla sellaisesta kiinni. Kaikilla meistä ei myöskään ole mitään kuukauden-parin tuloja vastaavia säästöjä tilillään. Laskujen maksua usein saa onneksi lykättyä, mutta ylimääräistä vaivaa siitäkin aiheutuu.

Loppuvuodesta sain tuet lopulta juoksemaan melko vaivatta, mutta silloin olikin jo taas edessä siirtyminen takaisin äitiyspäivärahalle. Nyt edessäni on jälleen kuukauden viive toimeentulossa, eli alkuviikosta jälleen soittelen ympäriinsä ja neuvottelen laskujen eräpäiviä eteenpäin.

Monimutkaista byrokratiaa pahempi ongelma sosiaaliturvassamme on toki eri minimietuuksien heikko taso. Erityisen outona voi pitää sitä, että minimiperhe-etuudet ovat hiljattaisten korotusten jälkeenkin yhä jäljessä minimityöttömyysturvasta. Itse olen kuitenkin onnekkaassa asemassa, kun olen oikeutettu ansiosidonnaisiin tukiin.

Mielestäni ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan oikeuttavaa työssäoloehtoa pitäisi ehdottomasti muuttaa niin, että yhä useampi pätkätyöläinenkin pääsisi sen piiriin. Lisäksi pitäisi pohtia, kuinka heikentämättä ammattiliittojen asemaa estettäisiin ihmisten putoaminen ansiosidonnaisen ulkopuolelle puhtaasta tietämättömyydestä.

Minua ainakin liitossa työskennellessäni toistuvasti kirpaisivat ne lukemattomat tapaukset, jotka tietämättömyyttään joutuivat minimipäivärahalle. Omaa syytähän se yleensä oli, mutta silti minusta aika kohtuuton seuraus tietämättömyydestä (tai välinpitämättömyydestä). Tai siitä, etteivät ammattiliitot ole kyenneet riittävän hyvin tiedottamaan työttömyyskassan jäsenyyden tärkeydestä.

Olen aiemminkin suhtautunut jonkinlaiseen perustuloon myönteisesti, ja viimeaikaiset kokemukseni ovat yhä vahvistaneet tätä näkemystä. Kun tukiviidakko voi olla näin hankala jopa silloin, kun asioihin on ennestään hyvin perehtynyt, voi vain miettiä, kuinka kohtuuton suo on edessä vaikkapa mielenterveyskuntoutujalla, joka hädin tuskin pääsee aamuisin sängystä ylös. Ei olekaan ihme, että moni putoaa tukien ulkopuolelle.

Ennen perustulon varauksetonta kannatusta toivoisin kuitenkin vastauksia siihen, kuinka se toteutetaan ihmisiä syrjäyttämättä? Kuinka vastikkeettomaan perustuloon saataisiin sisällytettyä yhteisvastuullisuutta, jonka myötä esimerkiksi asumis-, kuntoutus-, työllistämis- ja muut tukipalvelut olisivat niidenkin ulottuvilla, jotka eivät niitä syystä tai toisesta itse tule hakeneeksi? Toisaalta eivätpä ne nykyjärjestelmässäkään käytännössä kohtaa kaikkia tarvitsevia.

Miina