Mietteitä vaalituloksesta

Miina Kajos

Mietteitä vaalituloksesta

28. Lokakuuta 2008

Ennen äänten tarkistuslaskentaa näyttää siis, että jatkan täsmälleen nykyisellä paikallani Helsingin valtuustossa, eli Vasemmistoliiton toisena varavaltuutettuna. Tämä tarkoittaa, että jonkun varsinaisen valtuutettumme estyessä osallistumasta kokoukseen, ensin kysytään tilalle ensimmäistä varavaltuutettua ja seuraavaksi minua. » Lue koko juttu…

Miina

Varapaikka säilyy

27. Lokakuuta 2008

Kylläpä olikin henkilökohtaisesti jännittävä vaalivalvojaisilta, sillä olin suuren osan illasta nousemassa Vasemmistoliiton ekan varavaltuutetun paikalle ja aika hilkulla nousta jopa valtuustoon! Puolueen paikkamäärä kuitenkin putosi nykyisestä kahdeksasta seitsemään, ja meitä olikin lopulta useampi tuleva varavaltuutettu äänimäärältään lähellä toisiaan. » Lue koko juttu…

Miina

Muiden hyviä aloitteita

4. Lokakuuta 2008

Viime kaupunginvaltuustossa istuttiin puoleen yöhön valtuustoaloitteiden puinnin merkeissä. Valtuutetuthan voivat aina kokouksissa jättää kirjallisia aloitteita, joihin asianomaiset virastot lautakuntien kautta antavat lausuntonsa, joiden pohjalta kaupunginvaltuusto sitten antaa vastauksensa. Näitä vastauksia käsitellään neljästi vuodessa, ja yleensä käsittely kestää pitkään, kuten nytkin. Tällä kertaa mukana ei ollut omia aloitteitani, mutta nostan nyt esiin muutaman muun hyvän aloitteen, jotka herättivät kokouksessa keskustelua. » Lue koko juttu…

Miina

Aloite Johtokiventien turvallisuuden parantamiseksi

25. Syyskuuta 2008

Saamani asukaspalautteen perusteella tein eilisessä valtuuston kokouksessa oheisen aloitteen:

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme Pihlajamäessä sijaitsevan Johtokiventien liikenneturvallisuuden parantamista ajonopeuksia hillitsevillä hidasteilla sekä peilillä, joka parantaisi Pihlajamäentielle kääntyvien autoilijoiden mahdollisuuksia havaita muut tiellä kulkijat.

Miina

Oma lehmä ojassa ja vaalit tulossa?

21. Elokuuta 2008

Kantoliina-aloitteeni on viime aikoina näkynyt jonkin verran julkisuudessa ja useampi henkilö on ikäväkseni tulkinnut sen niin, että pyrkisin vartavasten esiin vaalien lähestyessä. Sen lisäksi olen kuullut epäilyjä, että haluaisin aloitteen avulla ajaa vain omia etujani; onhan perheessämme pieni lapsi ja toinenkin tulossa. En nyt millään malta olla kumoamatta em. oletuksia. » Lue koko juttu…

Miina

Ankea hanke jäihin ja kantoliina-aloite läpi

23. Toukokuuta 2008

Keskiviikkona meni melkein puoleen yöhön, kun pääsin taas varapaikalta valtuustoon puimaan mm. länsimetroa ja keskustatunnelia. Onneksi metrohanke hyväksyttiin ja keskustatunneli haudattiin. Ilonaihe oli sekin, että jo iäisyyden vatvottu kantoliina-aloitteeni meni lopulta läpi. » Lue koko juttu…

Miina

Kantoliina-aloite taas uuteen valmisteluun ja Kiillepuiston altaaseen vettä

29. Helmikuuta 2008

Tämän viikon kaupunginvaltuuston kokouksessa oli käsittelyssä liuta vastauksia valtuutettujen aloitteisiin. » Lue koko juttu…

Miina

Nyt kantoliinat ovatkin vaarallisia

14. Marraskuuta 2007

Yli vuosi sitten tekemäni aloite joukkoliikenteen maksuttomuuden ulottamiseksi kaikkiin pientä lasta kuljettaviin sai taas uuden käänteen, kun joukkoliikennelautakunta käsittelee sitä tällä viikolla jo kolmannen kerran. » Lue koko juttu…

Miina

Joukkoliikenneasiaa ja Pihliksen suojelukaava valtuustossa

27. Syyskuuta 2007

Tämän viikon valtuustossa oli omalta kannaltani erityisen kiinnostavia asioita, mutta olen silti oikein tyytyväinen, etten nyt viimeisinä raskausaikoinani päätynyt sinne varapaikalta; kokous nimittäin venyi taas miltei puoleen yöhön! » Lue koko juttu…

Miina

Pitkä istunto

13. Syyskuuta 2007

Eipä päästykään vielä äänestämään valtuustossa pientä lasta kuljettavien joukkoliikenteen maksuttomuudesta, kuten aiemmassa kirjoituksessani odotin. » Lue koko juttu…

Miina