Leipätyö
Tällä hetkellä hoidan lastamme kotona ja ohessa teen muutaman tunnin viikossa etätöitä A-klinikkasäätiön ylläpitämällä Päihdelinkki-sivustolla.
Ennen perheenlisäystä työskentelin Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry:n opiskelijasihteerinä sekä asiamiehen sijaisena. Opiskelijasihteerin toimenkuvaani kuului mm. liiton opiskelijatoiminnan organistointia, jäsenhankintaa sekä opiskelijajäsenten neuvontaa. Asiamiehenä puolestaan vastasin kuntasektorin edunvalvonnasta. Määräaikainen työsuhteeni päättyi vanhempainvapaan aikana.
Aiemmin olen työskennellyt opintojen ohessa vuosia osa-aikaisessa tuntityössä apulaistutkijana Kansanterveyslaitoksen Huumetutkimusyksikössä. Koska tutkimusrahat olivat usein tiukalla tein siellä varsinaisen tutkimustyöni lisäksi myös päihdeanalytiikkaan liittyvää laboratorio- ja toimistotyötä.
Lyhyempiä aikoja olen työskennellyt mm. myyjänä, Meilahden sairaalassa vahtimestarina sekä HYKS:n Patologian keskuslaboratoriossa laboratoriohoitajan sijaisena.
